sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Äffät viisi viikkoa

Hurjaa vauhtia juoksee aika pentujen kanssa. Perjantaina täyttivät viisi viikkoa ja tänään vierailikin heidän luonaan siruttajatäti. Nimetkin saatiin kehiteltyä vaikka välillä tuntui ettei tule taas mitään. Isännästä tuli Smartteams Ferdinando, Pikku-Ukosta S. Ferraro, Emännästä S. Fioretta ja Pikku-Maisasta S. Floretta. Sirutuksessa Pikku-Maisa ei virkkanut mitään mutta muut sitten ääntelikin osa enemmän ja osa vähän vähemmän. Etukäteen yleensä arvailen kuka mitenkin reagoi ja aivan oikein meni nytkin arvaus. Pennuille on kodin nyt päätetty. Oli kyllä vaikea homma tehdä päätökset kun niin monta varmasti hyvää kotia oli tarjolla.

Juliasta on tämän pentueen myötä kehkeytynyt oikea leijonaemo. Edes emonsa Sandra ei ollut tervetullut hoitamaan pentuja kun olivat 2-viikkoisia; edellisellä kerralla Sandra pääsi oitis hoitamaan. Tänään kävimme pentujen kanssa vierailulla Pudasjärvellä. Sielläkin Julia näytti kaapin paikan muille koirille pentujen suhteen. Pennut olivat hyvin reippaita vaikka vieraassa paikassa olivat ja neljä ja loppujen lopuksi viisi vierasta koiraa pyöri pentuaitauksen ympärillä. Menomatkalla piti vähän protestoida mutta taisi olla sitä että heidät suljettiin pieneen häkkiin eikä ollut toivoakaan päästä sieltä paikkoja tutkimaan.


Kotimatkalla uni maistui.


 Suosikkipaikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyvää uutta vuotta 2024

Blogissa on ollut vaihteeksi hiljaiseloa kun muuten on ollut sitäkin vilkkaampaa. Edellisen päivityksen jälkeen on Neean ja Meten pennut muu...